Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

PROJEKTI: TOIMISTON SUUNNITTELU


Marraskuun loppu meni tätä suunnitellessa, joulukuu toteutuksessa, ja nyt tammikuussa olen jo päässyt istumaan uudelle ikiomalle työpisteelleni, joka tuossa ensimmäisessä kuvassa näkyykin! Kyseessä on siis Bo LKV:n Helsingin toimiston laajennus, joka tehtiin vanhan toimiston kylkeen. Viereinen liiketila vapautui juuri sopivasti henkilökuntaluvun kasvaessa, ja sain tehtäväkseni suunnitella tilan remontin. Uusissa tiloissa haluttiin jatkaa skandinaavista, vaaleaa ja raikasta Bo:n tyyliä, mutta sain vapaat kädet ilmeen totetutuksen suhteen. Ja mikäpä sen inspiroivampaa, kuin päästä miettimään ja toteuttamaan omaa visiotaan! Tiloihin tarvittiin pöytäpaikkoja, neuvotteluhuone, keittiö sekä säilytystilaa.


Ullanlinnassa vanhan talon kivijalassa sijaitseva toimisto on tunnelmallinen tila ikkunalautoineen, vanhoine ovineen ja kaari-pylväineen. Se oli kuitenkin päässyt hieman rapistumaan, eikä tila päässyt oikeuksiinsa ilman remonttia. Uusissa tiloissa pintarempattiin lähes kaikki. Vanhan laminaattilattian päälle asennettiin Timberwisen Levi Rustic -tammiparketti, jonka ruskeanharmahtava tummempi sävy toi heti lämpöä ja arvokkuutta tilaan. Halusin jatkaa ruskealla linjalla, ja kahden kadunpuoleisen huoneen seinät maalattiin kauttaaltaan Tikkurilan himmeällä Harmonylla, sävyssä Ajopuu. Kyseinen sävy kuuluu Tikkurilan ja väriraadin valitsemiin vuoden 2018 väreihin, maanläheiseen Minerals-sävykokoelmaan. Mielestäni se tekee tilasta kotoisan ja kutsuvan.


Heti sisääntullessa ensimmäinen huone pyhitettiin pöytäpaikoille. Seinävalaisimet ovat Innoluxin Pasilat. Työtuoleiksi valitsin Ikean ja Hayn Ypperlig-yhteistyömalliston tuolit. Pöydät niin ikään Ikeasta.


Tilassa oli valmiina mustiksi maalatut portaat ja ovenpielet, jotka päätettiin ehdottomasti säästää. Heti ulko-oven vieressä vasemmalla on pieni huone portaiden päässä, ja päätin tehdä sinne takeille naulakkotilan.


Valaisimet ovat erittäin tärkeä asia tietysti valon kannalta, mutta myös fiiliksen suhteen. Kaikkiin huoneisiin asennettiin spottikiskot yleisvaloa tuomaan, mutta niiden lisäksi tarvitaan myös muita valaisimia eri tunnelmiin. Halusin panostaa johonkin erikoisempaan valaisimeen, joka tekisi tilasta omalaatuisen. Selettin Maman-valaisin sopii tosi hyvin korkeakattoiseen ja suureen tilaan, erityisesti mielestäni julkitiloihin. Se on himmennettävä, ja johdot saa asennettua mieleiseensä muodostelmaan. Tässä  se asennettiin pitkän pöydän suuntaisesti, tuomaan tunnelmaa ja valoa työskentelypisteille. Sähkömiehen kanssa katsottiin yksitellen jokaisen johdon paikka ja korkeus. Pitkäjohtoista Maman-valaisinta myy OOTDRK-konseptiliike Eerikinkadulla.


Valkoiset läpikuultavat verhot raikastavat tilaa ja pehmentävät akustiikkaa. Kiskot asennettiin kattoon, jotta verhot ylettäisivät katosta lattiaan saumattomasti.



Kahden kadunpuoleisen huoneen välissä oleva vanha ovi maalattiin samalla sävyllä kuin seinät yhteinäisen linjan säilyttääkseen. Messinkinen ovenkahva on kaunis yksityiskohta.


Toisesta huoneesta löytyy neukkari, jota rajaamaan suunniteltiin yhdessä Lasitehtaan kanssa mustakehyksiset lasiovet. Nämähän ovat viimeisen vuoden aikana olleet trendi sisustusmaailmassa, ja  kilpailutuksemme perusteella Lasitehdas teki parhaan tarjouksen. He tulivat paikan päälle ottamaan mitat ja kaikki sujui heidän kanssaan nopeasti sekä helposti. Näytin vähän inspiskuvia että minkä tyyppistä ajattelin, ja he piirsivät + ehdottivat sen mukaan tämän toteutuksen. Lasitehtaalla ei ole omaa toimipistettä Helsingissä, joten sovittiin että kiinnostuneet voivat tulla meidän toimistolle katsomaan lasiovia. Minä voin vaikka esitellä itse niitä!

Ruudukkoiset lasiovet ovat komea yksityiskohta sisustuksessa, ja liukuovet eristävät myös ääntä jonkun verran. Tämän huoneen kautta on käynti keittiöön, joten neuvotteluhuone haluttiin rauhoittaa omaksi tilakseen.


Neukkarista löytyy iso pöytä, jonka ympärille mahtuu 12 henkeä palaveeraamaan. Pidettiin juuri viime torstaina viikkopalaveri täällä, joten tila on nyt vihitty käyttöön! Pöydät ovat vanhat, ja tuolit Form us with loven Ikealle kierrätysmateriaalista suunnittelemat Odgerit. Katossa pöydän yllä riippuvat Innoluxin mustat Pasila-valaisimet.


Parkettia jäi asennuksen jälkeen sen verran ylimääräistä, että pyysin remonttimiestä tekemään tuollaisen pylvään vielä esillepanoa varten. Valitsin Printlerin valikoimasta kolme tähän tilaan sopivaa julistetta, joilla halusin tuoda syvyyttä toimistolle.


Mustat puuportaat johdattavat vielä kolmanteen huoneeseen, jonka pikkuruinen ikkuna on sisäpihan puolelle.


Pylväitä kehystävä käytävä vie keittiöön, ja pellavaverhojen taakse on piilotettu varastohyllyjä. Tämä puoli olikin haastava suunnitella, sillä sinisellä muovimatolla vuorattu tila oli todella kolkko ja epäkutsuva. Epätasainen lattia täynnä pylväitä ei jättänyt montaa vaihtoehtoa uudelleenpäällystämiselle. Päädyin siis tekstiiliseen kokolattiamattoon, joka on nykyään taas nouseva trendi! Forbo Flooringin 50x50cm Tessera Basis -tekstiililaatta nousi kustannustehokkaaksi ja helposti asennettavaksi voittajaksi lattiakisassa. Valitsin sävyn beige. Tekstiililaatta oli minulle uusi tuttavuus, ja se on siitä kätevä että jokaisen laatan saan irroitettua erikseen myös jälkikäteen, ja jos matolle läikkyy kahvia, niin sen kohdan saa pestyä tai vaihdettua kokonaan uuteen. Lattian asennuksesta jää yleensä yli muutama ekstrapala, joten tuntuu turvalliselta pitää muutamaa palaa varuilta tallessa.


Keittiöstä löytyy ruokapöytä ja pieni sohva hengailua varten. Tilasta haluttiin tehdä mahdollisimman kotoisa ja käytännöllinen. Tällä puolella seinät maalattiin Tikkurilan saman värimalliston sävyllä Piazza, joka on matalaan tilaan sopivan vaalea. Se tuo kuitenkin vähän lämpöä ja sävyä tilaan, viemättä liikaa huomiota itseensä. Punertava kokolattiamatto sai parikseen tiilenpunaisen Innoluxin Lambada-valaisimen, sekä samaa väriä toistavan samettityynyn. Neutraali yleisilme, mutta jotain väriläikkää kuitenkin! Kaikki kalusteet ovat Ikeasta.















Keittiö tehtiin kokonaan uusiksi. Tyylikäs ja vähäeleinen keittiö syntyi Ideal Keittiöiden valkoisesta
mattaovesta, mudan sävyisestä laminaattitasosta, ja kromisista lankavetimistä. Hana, allas ja kodinkoneet ovat Ikean. Välitila maalattiin myös Tikkurilan Piazza-sävyllä, mutta pyyhkimistä kestävällä Luja-maalilla. Tason alle saatiin mahtumaan jääkaappi ja tiskikone. Ihan kauheasti täällä kukaan ei kokkaile, joten liesituuletin ja uuni jätettiin suosiolla pois. Toimiston keittiön pääasiallisin tehtävä on varmasti kahvinkeitto ja eväiden säilytys :)


Kuvat Mikael Pettersson. Sisustussuunnittelu ja kuvasjärjestelyt Peeta Peltola. 

Kiitokset vielä yhteistyökumppaneillemme:




5 kommenttia

  1. Upealta näyttää! <3 Hyvää työtä Peeta!

    VastaaPoista
  2. Unelmien työympäristö, kyllä viihtyisin. Onnittelut todella onnistuneesta ja tyylikkäästä lopputuloksesta. <3

    VastaaPoista
  3. Ihan todella hieno lopputulos, wau!! Varsinkin tuo työskentelytila on ihan mieletön! Rakastan tuota pöydän päällä olevaa valaisinta. Muutenkin tosi kiva ja yhtenäinen kokonaisuus, kaunis, viihtyisä ja inspiroiva!

    VastaaPoista
  4. On kyllä tyylikäs toimisto 👌🏼

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall